Voipaalassa taidetestataan jälleen ensi talvena

huone täynnä koululaisia, jotka näkyvät epätarkasti. Kuvan tarkennus ohjaajissa, mies ja nainen seisovat.

Voipaalan taidekeskus on valittu jälleen mukaan valtakunnalliseen Taidetestaajat-hankkeeseen ensi lukuvuodelle. Tällä kertaa Voipaalassa vierailee yli 1000 pirkanmaalaista 8-luokkalaista marraskuun 2021 ja tammikuun 2022 välisenä aikana.

Taidetestaajia luotsaavat teatteri-ilmaisun ohjaajat (AMK) Sanna Ristaniemi ja Veli-Pekka Ristaniemi, jotka ovat myös luoneet konseptin yhdessä Voipaalan taidekeskuksen kanssa. Tavallinen näyttelykäynti ei riitä, vaan nuorille tarjotaan osallistavaa toimintaa.

Mysteerin ratkaisua kuvataiteen lomassa

Voipaalan taidekeskus tarjoaa nuorille kävijöille mysteerin, jossa pulman ratkaisemiseen tarvittavat vihjeet ja johtolangat löytyvät taideteoksista, lyhytelokuvista, kuunnelmista ja mysteeriä kuljettavien historiallisten hahmojen puheista. Kuvataiteen lisäksi mysteeri sivuaa mm. 7.-8. luokkien historianopetusta, kun paikalliseen kulttuurihistoriaan tutustutaan elämyksellisen aktiviteetin keinoin. Kokemus harjaannuttaa nuorten yhteistyötaitoja, ryhmässä toimimista ja omien vahvuuksien tunnistamista. Avainasemassa on ryhmän keskinäinen tiedonjako ja muistiinpanot. Jokaisen pelaajan panosta tarvitaan!

Tutustu aiemmin toteutettuun taidetestaukseen

Edellisen kerran Voipaala oli Taidetestaajat-kohteena syksyllä 2019, jolloin taidekeskuksessa vieraili lähes tuhat Kanta-Hämeen 8-luokkalaista. Pakopelin tyyliin toteutettu taidekokemus keskittyi tuolloin meneillään olevaan jalkapalloteemaiseen näyttelyyn; Valkeakosken Sanomien jutusta voit lukea Tammelan 8-luokkalaisten käyntikokemuksista.

Toisaalla hattulalainen koululainen “arvelee, että hänen laillaan melkein kaikilla oli ennakkoluuloja ennen vierailua. Tiedossa oli retki taidenäyttelyyn johonkin keskelle metsää, eikä taideteosten katsominen sellaisessa paikassa voi olla kuin tylsää, moni luokasta tuntui ajattelevan. ´Mutta kun niihin taideteoksiin pääsee käsiksi, sieltä avautuu uusia näkökulmia ja kokemuksia. Kavereiden kanssa juteltiin pakohuonekokemuksesta jälkeenpäin, ja moni sanoi, että se oli yllättävän hauskaa. Erittäin hyvä oli sekin, että luokan kanssa joutui puhaltamaan yhteen hiileen´, Englund sanoo.” Onni Englundin kertomus löytyy Taidetestaajien julkaisemasta kirjasta.

Taidetta pakoon! -kokemuksia oli edelliskerralla kaksi erilaista: toinen draamallinen, toinen pelillinen kokemus. Kaikkia taidetestaajia pyydettiin myös arvioimaan käyntiään: arvioihin pääset tutustumaan Taidetestaajat.fi sivustossa.

Tänä vuonna on uusien seikkailujen vuoro!

Yhdenvertaisesti taiteen pariin

Taidetestaajat on enemmän kuin käynti näyttelyssä, sillä taidevierailuihin liittyy taidekokemusta syventävää ennakko- ja jälkityöskentelyä. Kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen vierailuja taidekohteisiin mahdollistavat Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ja OKM. Taidetestaajien tarkoitus on tarjota koululaisille ikimuistoinen elämys, joka voi olla kimmoke elinikäiseen kulttuurin harrastamiseen. Lisäksi halutaan saada nuoret huomaamaan, miten taidetta kokemalla saa eväitä kyseenalaistaa näkemäänsä ja kokemaansa, ja löytää uusia keinoja hahmottaa ympäröivää maailmaa. Lue lisää valtakunnallisesta tiedotteesta: Mediatiedote_Taidetestaajille ennatyslukuvuosi 2021_22 

Taidetestaajat.fi -sivustolle