Voipaalan näyttelytoiminta ulottuu yli taiteenlajien rajojen; vuosien varrella kartanossa on nähty taidetta käsitöistä designiin ja perinteisestä kuvanveistosta nykytaiteeseen. Näyttelyaika on noin 2-3 kuukautta. Kartanon 400 m ² näyttelytila pyritään täyttämään yhdellä näyttelykokonaisuudella, tai vaihtoehtoisesti yhdellä näyttelyllä per kerros. Valitulta taiteilijalta ei peritä näyttelyvuokraa. Teosmyynnin myyntiprovisio on 30%.
Voipaalan taidekeskuksessa vuonna 2023 oli esillä kuusi taidenäyttelyä, joista yksi oli kutsunäyttely. Esillä oli teoksia jopa noin 90 taiteilijalta ja sadoilta Emil-koululaisilta. Näyttelyhaku oli avoin, mutta kiinnostavan teeman tai ajankohtaisten ilmiöiden ympärille voidaan toteuttaa kuratoituja näyttelyitä. Keväällä 2023 Voipaalan näyttelyhaku uudistettiin. Hakuajoista ilmoitetaan Voipaalan nettisivuilla, somessa sekä suurimpien taideyhdistysten ja -liittojen jäsentiedotteissa. Hakuaikojen ulkopuolella lähetetyt hakemukset otetaan jatkossa kuitenkin huomioon aina seuraavan näyttelyhakuajan puitteissa. Helmikuun 2023 lopussa avautui näyttelyhaku vuodelle 2024. Hakuaika päättyi 31.3.2023, ja hakuajan loppuun mennessä tuli 45 korkeatasoista hakemusta ammattitaiteilijoilta ympäri Suomea.
Voipaalan taidekeskuksen näyttelyissä käy Museokortti. Lisäksi kesäisin ilmaisnäyttelyitä on tallissa (alueen historiaa ja luontoa esittelevä Rapalum) ja Ilkka-ateljeessa (Valkeakosken Kuvataiteilijat ry:n järjestämät vaihtuvat jäsennäyttelyt ja pysyvä Elias Ilkan työhuone-näyttely).
Näyttelyt 2023
Vuoden aikana näyttelyissä oli esillä upeasti luontoa, eläimiä ja maisemia, sekä ajankohtaisia aiheita. Vuoden lopetti suuri ryhmänäyttely, joka keräsi yhteen taiteen eri suuntia.
8.1.-29.1. Vuoden luontokuvat 2022
Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV ry 45-vuotta. Esillä vuoden luontokuvat 2022 sekä aiempien vuosien sarjavoittajat.
11.2.-9.4. Eettinen eläin
Johanna Mäkitalo, Päivi Meriläinen, Aino Kajaniemi, Merja Nykänen, Laura Pohjonen, Seppo Uuranmäki, Tuomo Blomqvist, Kristiina Lempiäinen-Trzaska, Virpi Lehto, Kirsi Tapper.
23.4.-28.5. Valot ja varjot – Kuvataide- ja käsityökoulu Emilin kevätnäyttely
Taiteen perusopetuksen vuosinäyttelyssä satojen lasten ja nuorten tekemää kuvataidetta.
10.6. – 3.9. Teija-Tuulia Ahola: Auringon hyvästijättö
Teija-Tuulia Ahola (s. 1963) on tamperelainen kuvataiteilija, joka työskentelee niin maalauksen kuin grafiikan parissa. Viime aikoina hän on käyttänyt teoksissaan pääasiassa erilaisia lehtimetalleja, ja kehittänyt niiden myötä omanlaisensa ilmaisumuodon. Näyttelyssä on esillä teoksia kankaalle ja paperille.
16.9. – 19.11. Absent Landscape
Tulkintoja maisemasta nykytaiteen keinoin. Kuraattori: Jeroen van Paassen (Alankomaat). Taiteilijat: Jaap Borgers, SantiYago Delgado, Ajay Deshar, Bram Ellens, Gerhard Günter, Anne Järvi, Teppo Korte, Ritva Larsson, Sanna Pöyhönen, Gígja Reynisdóttir, Bert van Santen, Rob Scholte, Mari Terauchi, Jukka Tuominen, Jasmine de Vries, Kinga Wieczorek.
2.12.2023 – 4.2.2024* Sattuman vaara
Läpileikkaus suomalaiseen nykytaiteeseen 53 taiteilijan voimalla. Maalaustaide, valokuva, kuvanveisto, installaatiot, tekstiilitaide, grafiikka ja mediataide luovat yhdessä moniulotteisen ja kiehtovan maailman Voipaalan taidekeskuksen tiloihin.
Mukana näyttelyssä ovat: Tuuli Autio, Maria B. Raunio, Sebastian Boulter, Sami Funke, Milja Hakkarainen, Sirpa Heikkinen, Sirpa Hannele Heinonen, Anneli Hilli, Niina Hiltunen, Heli Huotala, Sirpa Häkli, Katja Härkki, Maija Härkki, Helka Immonen, Aino Jääskeläinen, Taina Kaarto, Sini Kallio, Niina Kestilä, Mika Korento, Heikki Korkala, Lena Kuivisto, Kaarina Kuusisto-Lukkari, Heta Laitakari, Virpi Lehtonen, Anastasia Lobkovski, Kristiina Lähteenmäki-Hein, Nonna-Nina Mäki, Säde Numminen, Kaisa Nurminen, Pirita Oikarinen, Noora Ojala, Heikki Pasanen, Pirjo Piiroinen, MarjaLeena Pohjola-Valkola, Helena R., Taru Rantala, Matti Reivi, Hanna Räty, Jouni Sarpola, Kaisa Soini, Sami Sänpäkkilä, Marja-Liisa Torniainen, Timo Tähkänen, Raimo Törhönen, Mika Vesalahti, Eeva-Riitta Vilkuna. Näyttelyyn osallistuvat myös työparit Jaakko Autio & Hilla Väyrynen ja Inka Hannula & Teemu Raudaskoski sekä työryhmä Anne Välinoro & Emil Bobyrev & Susanna Lyly.
* Joulutauko viikot 51-1