Näyttelijä Esko Aarre-Ahtion valokuvanäyttely saapuu Voipaalaan
Aarre-Ahtio on Turun kaupunginteatterista eläkkeelle jäänyt näyttelijä, jonka valokuvia on nähty jo useissa näyttelyissä.
Aarre-Ahtio on Turun kaupunginteatterista eläkkeelle jäänyt näyttelijä, jonka valokuvia on nähty jo useissa näyttelyissä.
IVV on kansainvälinen kuntoliikuntajärjestö, joka järjestää kaikille sopivia kuntoliikuntatapahtumia ympäri maailman.
Kevään ensimmäisessä näyttelyssä on esillä pohjoismaista nykyakvarellia.
Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja taide- ja kulttuuritapahtumiin tai teattereihin, uimahalleihin tai urheilutapahtumiin ja kurssipaikkoja kansalaisopistoihin.
Museoviraston kokoama näyttely löytyy Voipaalan pihapiirissä sijaitsevasta punatiilisestä tallista, ja se on avoinna samoin kuin taidekeskus ja kahvila eli ti-su klo 11-18.
Tamperelaisen kuvataiteilijan metallinhohtoinen yksityisnäyttely on esillä Voipaalassa koko kesän 10.6.-3.9.2023.
Pääsiäisenä Voipaalassa on normaalit aukioloajat.
Voipaalan taidekeskuksessa käynnistellään vihdoin toimintavuotta ilman rajoituksia! Odotamme toiveikkaasti vilkasta tapahtumavuotta alueellamme.
Voipaalassa järjestetään Lyhytelokuvapäivän näytöksiä ja valmistaudutaan joulutaukoon. Talven näyttelyissä nähtävillä luontoa ja eläimiä.
Voipaalan talvikauden kohokohta, Vuoden luontokuvat 2022 näyttely avautuu 19.11. Opastuksia järjestetään niin lapsille kuin aikuisillekin ja onpahan luvassa vielä jouluiset markkinatkin.