Kahden taiteilijan teoksista yhdistetty kuva.

Nurminen & Sinivaara: Rinnastuksia 14.9.-10.11.2024

Tiina Elina Nurmisen ja Alina Sinivaaran yhteisnäyttely.

Projektin ytimessä on kahden taidemaalarin prosessi, jossa tekijän ja teoksen positiot ovat jatkuvassa liikkeessä. Tiina Elina Nurminen ja Alina Sinivaara maalaavat omia töitänsä, mutta yhdistelevät työnsä nyt uudella tavalla niin, että niistä muotoutuu ripustaessa uusi kokonaistaideteos. Taiteilijat yhdistelevät ennakkoluulottomasti eri tekniikoita, kuten piirustuksia, grafiikkaa ja akryyli- ja öljymaalauksia. Kukin ripustus on näin uniikki, tilasta riippuvainen. Värikylläiset maalaukset muodostavat vuoropuhelun tilasta teosten kautta katsojaan ja takaisin.

”Taiteellinen yhteistyömme on vuoropuhelua ja uusien maalausten luomista yhdessä ja erikseen niin, että dialogi tekijöiden ja kuvien välillä luo jotain aivan uutta. Yhteistyö on meille uusi asia. Se mahdollistaa yhteisen tutkimusmatkan, taidekeskustelun ja kriittistenkin kysymysten esittämisen sekä kohtaamista taiteen ja yleisön välillä. Yhteistyöllämme rikomme perinteistä subjektin ja objektin, itsen ja toisen, erottelua. Kun yhden teoksen tekijä-subjekti on samaan aikaan jatkuvasti toisen tekijän kohteena oleva objekti, tekijyyden ja teoksen rajat lähtevät liikkeeseen kohti jotakin arvaamatonta. Oma ilmaisu ja toisen ilmaisu saattavat sekoittua tai limittyä tavalla, joka sekä avartaa taiteellista ajattelua, että myös tuo esiin kokemuksen ja kommunikaation rajallisuutta.”

Nurminen ja Sinivaara tavoittelevat rajoja rikkovaa, maalauksen perinteisiä esitysmuotoja kommentoivaa, uutta esitystapaa. He luovat uusia tiloja, joissa katsoja voi viipyillä teoksissa kuten tekijät. Katsojan kokemuksesta tulee kokonaisvaltainen, aistillinen ja pitkäkestoinen. Taiteilijoiden tavoitteena on tuoda projekti nähdyksi mahdollisimman monelle ihmiselle; erityisesti heille, jotka eivät normaalisti löydä taiteen pariin. Molemmat taiteilijat pitävät tärkeänä taiteen tavoitettavuutta myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella sekä eritaustaisille ihmisille.

Tiina Elina Nurminen (s.1967) valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 1994 ja on sen jälkeen opiskellut Frankfurtissa Per Kirkebyn johdolla. Hänen teoksiaan on nähty 1990-luvun alusta alkaen lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä koti- ja ulkomailla, mm. Galerie Forsblomilla Helsingissä. Hänen ekspressiivisiä maalauksiaan löytyy monien suomalaisten taidekokoelmien (mm. Espoon EMMA-museo, Valtio, Wihurin säätiö, Saastamoisen säätiö ja Helsingin kaupungin taidemuseo) lisäksi ruotsalaisesta Apoteksbolagetin taidekokoelmasta, tanskalaisesta Politeken-kokoelmasta ja sveitsiläisen Christopher Merianin taidesäätiön kokoelmasta.

Alina Sinivaara (s.1978) valmistui taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta vuonna 2007 ja taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta 2005. Hänen teoksiaan on ollut esillä useissa näyttelyissä. Sinivaara sai William Thuring -nimikkopalkinnon vuonna 2018, ja hänen teoksiaan löytyy mm. Mikkelin, Kuopion ja Lahden taidemuseoiden kokoelmista, Jenny ja Antti Wihurin rahaston, HUS:n ja Kansallisgallerian taidekokoelmista sekä julkisista tiloista.

Molemmilla taiteilijoilla on ollut erikseen yksityisnäyttelyitä mm. Galleria Amassa Helsingissä. Voipaalan taidekeskuksen yhteisnäyttelyssä he aikovat ensimmäistä kertaa rinnastaa toistensa teoksia ja työprosessia.

Viimeksi muokannut: Kress Hanna