detalji lasiveistoksesta.

Ihminen - tarinoita lasissa 12.2. - 10.4.22

Lasitaiteen teemalliseen näyttelyyn on kutsuttu 12 nykytaiteilijaa ja lasimuotoilijaa. Näyttelyn on kuratoinut kuvanveistäjä Piela Auvinen.

Monipuolisen taiteilijajoukon on koolle kutsunut näyttelyn kuraattorina toimiva kuvanveistäjä Piela Auvinen:
– Ihmisyyttä käsittelevä teema tullaan näkemään sekä kokemaan materiaalin moninaisin muodoin ja tekniikoin, sillä jokainen näyttelyyn kutsuttu tekijä käsittelee lasia omalla uniikilla tavallaan. Lasia on mahdollista käsitellä lukuisin eri tekniikoin, ja näyttelyyn onkin pyritty saamaan erilaisia lasinkäsittelijöitä, lasitaiteilijoita, jotka sekä tuovat näytille materiaalin monet kasvot, että pureutuvat teemaan, joka on meille kaikille tuttu. “IHMINEN – tarinoita lasissa” -näyttelyn lähtökohtana on nähdä taiteen muoto ja esteettisyys sekä niistä muodostuvat tarinat teosten ainoana ja merkittävänä funktiona.
Lasi koetaan usein lähtökohtaisesti käyttöesineiden materiaaliksi ja siten sen historia funktionaalisena käyttöobjektina painaa tänä päivänäkin paljon. Voipaalassa esille tulee kuitenkin reliefejä ja veistoksia, joissa ihmisyys ja ihmisenä oleminen on saanut erilaisia lasisia muotoja, Piela Auvinen kertoo.

Grove Slate

Slate Grove on amerikkalainen lasitaiteilija ja Aalto-yliopiston lasipajamestari, joka on asunut Suomessa vuodesta 2020. Hän uskoo, että lasi on täydellinen materiaali käsitteellisiin veistoksiin, sillä materiaali voi omaksua lukemattomia rooleja. Teoksissaan Grove käyttää materiaalia viittaamaan ihmisen muodon vilpittömyyteen ja samalla esittelee katsojalle kyvyn kokea ihmisen olemuksen kauneutta läpinäkyvien, hauraiden ja aaltoilevien pintojen sisällä.

Hepo-Aho Marja

Marja Hepo-aho on lasitaiteilija ja lasinpuhaltaja, joka työskentelee Riihimäen vanhan lasitehtaan tiloissa Lasistudio Mafka & Alakoskessa. Taiteessaan Hepo-aho käyttää perinteisiä lasinpuhallusmenetelmiä ja kylmätyöstötekniikoita. Usein hän yhdistää lasiin kokeellisesti myös muita materiaaleja kuten kiveä, puuta ja luuta. Hepo-ahon teokset käsittelevät ihmisen suhdetta ympäröivään maailmaan, luontoon, muihin ihmisiin ja ennen kaikkea ihmiseen itseensä. Teemoissa näkyy ristiriita luopumisen ja syntymisen sekä pelon ja rakkauden välillä.

Jakowleff Schirm, Renata

Renata Jakowleff Schirm on suomalais-unkarilainen lasitaiteilija. Jakowleff on lähestynyt työssään ihmeelliseksi tuntemaansa materiaalia kokeellisin ottein. Häntä kiehtoo lasin kyky ilmaista, luoda muotoja, välittää ristiriitaisia viestejä, jopa kehollisia tuntemuksia. Viimeaikaisissa teoksissaan Jakowleff on käyttänyt maanista toistoa materiaalinsa ilmaisun tutkimiseen. Hän kysyy löytyykö tällä tavoin merkityksiä, jotka jäisivät muilla tekniikoilla lasin laajasta visuaalisesta kielestä tavoittamatta.

Jantunen Alma

Lasinpuhallus ja muotoilu kuumasta massasta on Alma Jantusen tapa työskennellä lasin kanssa. Runsas ja yllätyksellinen värimaailma sekä

työskentelyprosessin aikana syntyvät sattumat ja oivallukset tuovat teoksiin elämää ja liikettä. Alma Jantunen valmistui lasinpuhaltajaksi 1996 ja perusti Johannes Rantasalon kanssa Lasisirkuksen 1999. Yritys on palkittu Taito Finlandia -palkinnolla 2016. Alma Jantunen sai Postin taidepalkinnon 2021. Vuonna 2022 työskentelyä tukee Taike.

Ketonen Tommi

Ketonen on helsinkiläinen lasitaiteilija, tatuointiartisti, yrittäjä ja kelloseppä. Hänen tekemissään lasiveistoksissa tarjoillaan kaunista, puhuttelevaa ja vangitsevaa silmänruokaa. Graal-tekniikalla toteutetuissa teoksissa yhdistyy yksityiskohtien työstäminen ja massiivisten lasiveistosten optiikka ainutlaatuisella tavalla. Ketonen nauttii eri työvaiheita toteuttaessaan niiden intensiivisyydestä sekä fyysisyydestä. Häntä ajaa taiteellisen prosessin koko kaari inspiraation leimahduksesta moniulotteisina välittyviin lopputuloksiin. Näyttelyn naishahmoissa on herätetty henkiin sielukkuutta ja persoonaa.

Moberg Camilla

Virheistä oppiminen ja heltymätön uuden etsiminen ovat Camilla Mobergille taiteilijuuden tunnusmerkkejä. Valmistuttuaan taiteen maisteriksi 1992, hän siirtyi varsin pian lasin pariin. Lasi häikäisi väreillään, muovautuvuudellaan ja nopealla prosessillaan. Työskentely taitavien lasinpuhaltajien kanssa avasi hänelle vähitellen lasin mahdollisuuksia. DoReMi- ja Messengers in Glass -valoveistokset ovat viime vuosina herättäneet huomiota sekä kotimaassa että ulkomailla. Useisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin näyttelyihin osallistunut Moberg suunnittelee yksittäisten teosten ohella myös piensarjatuotteita.

Rahunen Janne

Janne Rahunen asuu ja työskentelee Nuutajärvellä. Rahusen työskentely jakaantuu teknisesti vaativiin reticello-lasiveistoksiin sekä vapaampaan ilmaisuun, johon hän on yhdistänyt lasin hopeointi-tekniikkaa. Hopeoitujen teosten teemana on mm. luonnon ja kiihtyvän kehityksen välinen ristiriita. ”Lasitaiteen tekeminen tarkoittaa minulle kykyä aistia tunnelmia. Olen mieltynyt lasin visuaalisuuteen ja mahdollisuuksiin. Uskon, että korkealaatuinen tekniikka on yhteydessä vahvaan tulkintaan.”

Rantasalo Johannes

Johannes Rantasalo työstää veistoksia lasista ja metallista. Turussa syntynyt lasinpuhaltaja asuu ja työskentelee Nuutajärvellä. Aiheet veistoksiin löytyvät ihmisistä: heidän tekemisistään, viisaudestaan ja typeryydestäänkin. Taiteesta, politiikasta, musiikista, elokuvista ja kirjallisuudesta. Koko ihmiselämän kirjosta. Tylysti kärjistäen, mustalla huumorilla maustettuna.

Salo Markku

”Tarvitsen hyvät työtilat, rauhaa, luontoa ja sopivan väljän yhteisön”, Markku Salo tiivistää. Ne kaikki hän löysi lähes 40 vuotta sitten Pirkanmaalta Nuutajärven lasikylästä. Hän aloitti Nuutajärven Lasin muotoilijana, mutta irtautui varsin pian itsenäiselle taiteelliselle uralle. Salo on pitänyt yli 30 yksityisnäyttelyä ja osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin sekä kotimaassa että ulkomailla. Teoksia on sekä kansainvälisissä että kotimaisissa kokoelmissa. Hänelle on myönnetty useita huomionosoituksia. Elämäntyöpalkinto, Kaj Franck -muotoilupalkinto, hänelle myönnettiin vuonna 2015.

Toija Tommi

Tommi Toija on helsinkiläinen taiteilija ja kuvanveistäjä. Hän aloitti taideopiskelut vuonna 1993 Helsingin Vapaassa Taidekoulussa ja valmistui taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2003. Toija tunnetaan alastomista, ihmistä esittävistä, sympaattisista veistoksistaan. Teoksissaan hän tutkii ihmismielen herkkyyttä ja haavoittuvuutta välillä humoristisellakin tavalla. Mitä on olla ihminen osana tätä yhteiskuntaa? Mitä me olemme? Nämä kysymykset nousevat teoksissa usein keskeisimmiksi.

Vaahtera Milla

Milla Vaahtera on helsinkiläinen muotoilija ja taiteilija. Hän on erityisen kiinnostunut taidekäsityön taiteellisesta painotuksesta suurempana ilmiönä sekä käsityötaitojen säilyttämisestä osana uutta taiteen ja taideteollisuuden tuotantoa. Hänet tunnetaan parhaiten Dialogi -teossarjasta, joka muodostuu mobileista ja stabileista, jotka ovat valmistettu yhteistyössä nuutajärveläisten lasinpuhaltajien kanssa. Viimeisen kolmen vuoden aikana hän on luonut kansainvälisen uran ja osallistunut näyttelyihin ja taidefestivaaleille yli kymmenessä maassa.

Varvio Ella

Ella Varvio on tamperelainen taiteilija, jonka teoksissa yhdistyy suupuhallettu lasi ja tarinallinen kuvallisuus. Varviota kiehtovat lasin erityisominaisuudet: valon läpäisy, läpinäkyvyys ja hehkuvat, kuultavat värit. Voipaalan taidekeskukseen hän tuo lasia ja valoa yhdistäviä teoksia, joihin on luotu kuvia kaivertamalla. Valo pääsee läpi kaiverruksista ja luo ympäröivään tilaan heijastuksia. Hitaasti käsityönä valmistuneet kuvat kertovat tarinaa ihmisestä osana luontoa. Varvio on valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta.

Tiesitkö, että Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous on nimennyt vuoden 2022 kansainväliseksi lasin vuodeksi. Tule juhlistamaan sitä taiteen pariin!

museokortti

Helmikuusta alkaen Voipaalassa käy Museokortti!

Ilman Museokorttia Voipaalaan pääsee edelleen kertamaksulla 8/5/2 €. Siirry uutisiin:

keraaminen pää, jolla maski

Terveysturvallisesti vierailulle

Turvavälit ja maskit edelleen käytössä. Päivitämme ohjeistukset viikottain, tarkista tilanne: 

Viimeksi muokannut: Nuorela Jaana