Afrikkalainen kuningas valtaistuimellaan, vieressä seisoo kaksi naista.

Kenneth Bamberg: Kings and Other Things 17.2.-14.4.2024

Ahvenanmaalaisen valokuvataiteilijan Kenneth Bambergin kuvia miehistä ja muusta.

Kenneth Bamberg (s.1981 Ahvenanmaa) valmistui vuonna 2011 Taiteen maisteriksi Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Hän työskentelee pääasiallisesti valokuvan parissa, mutta tekee myös videoita. Taiteellisessa työskentelyssään Bambergia kiinnostavat erityisesti kulttuuriset ja yhteiskunnalliset rakenteet ja käsitykset. Hän pyrkii tarjoamaan uusia näkökulmia perinteisiin ja usein hyvinkin kapeakatseisiin kuviin maskuliinisuudesta. Valokuvasarjojen teemat kumpuavat usein kuvaajan omista lapsuudenmuistoista tai kulttuureista, joita hän on kohdannut matkoillaan. Hän on kuvannut muun muassa saunojia, turkkilaisia öljypainijoita ja afrikkalaisia kuninkaita.

Bamberg on esitellyt teoksiaan laajasti yksityis- ja ryhmänäyttelyissä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä mm. Suomen Madridin-instituutissa ja Gallery VU:ssa Quebecissa sekä osallistunut ryhmänäyttelyihin Tanskan kansallismuseossa Kööpenhaminassa sekä Valokuvamuseo Winterthurissa Zürichissä. Vuonna 2014 Kenneth Bamberg oli Fotofinlandia-finalisti Koteka Impressions -valokuvasarjallaan. Hänelle on myönnetty lukuisia arvostettuja palkintoja ja apurahoja; viimeisin niistä Suomen Kulttuurirahaston tammikuussa 2024 myöntämä kaksivuotinen apuraha. Toissa vuonna Bamberg vastaanotti työstään tasa-arvoasiain neuvottelukunnan vuoden 2022 Miehen työ -palkinnon. Palkinto myönnettiin miesten kohtaaman väkivallan esiin nostamisesta Bambergin uusimmassa valokuvasarjassa Johan, joka käsittelee miesten kokemaa väkivaltaa parisuhteissa. Tämä valokuvasarja on nähtävissä Voipaalan näyttelyn kanssa osittain samanaikaisesti Valokuvagalleria Hippolytessä Helsingissä.

Voipaalan taidekeskuksen näyttelyssä Kings and Other Things on mukana useita Bambergin valokuvasarjoja, tai osia niistä. Esillä on teoksia seuraavista sarjoista: Koteka Impressions, Flowers, Lions Among Us, Card Board Mountain, Re-animator, The Young Boy and the Sea, Wrestlers, The Sauna Odyssey ja Sauna Sessions.

Koteka Impressions -valokuvasarjaan Bamberg sai idean Melanesian, Etelä-Amerikan ja Afrikan heimokulttuureista, joissa kotekaa eli penissuojaa käytetään vielä tänä päivänä. Kotekoiden ulkomuoto ja merkitys vaihtelevat eri alueiden ja heimojen välillä. Niitä saatetaan käyttää niin asusteena, rituaaliesineenä kuin puhtaasti käytännön syistä.

Bamberg kysyikin itseltään, miten suhtautuisimme penissuojaan, jos se siirrettäisiin nykypäivän länsimaiseen kulttuuriin? Mitä annettavaa falloksen muotoisella miehuuden symbolilla voisi olla, ja millaisia muotoja moderni koteka saisi?

Kenneth Bamberg pyysi eri-ikäisiä ja –taustaisia ahvenanmaalaisia miehiä rakentamaan oman kotekansa, joka ilmentäisi heidän persoonaansa. Lopputulosten hämmästyttävä moninaisuus kertoo, että on yhtä monta tapaa esittää miehisyyttä kuin on ihmisiäkin. Kotekat kasvoivat kehon ulkopuolisiksi sisäisen miehisen minäkuvan ilmentymiksi.

Valokuvasarjassaan Lions Among Us Bamberg esittelee beniniläisiä kuninkaita. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on ollut se, miten kuninkaat päättävät esittää itsensä kuvaajalle; mitä arvonmerkkejä, koristeita ja symboleja he tahtovat valokuvissa tuotavan esille. Kuninkailla on usein mukana päivänvarjo, joka suojaa heitä ja on usein koristeltu kuninkaan omilla symboleilla.

Flowers -sarja on kokoelma muotokuvia Pohjois-Thaimaassa elävän Shan-klaanin pojista heidän siirtymäriitissään, jonka myötä he astuvat yhden askeleen lähemmäs aikuisuutta. Rituaalin nimi on “Poi Sang Long”. Siinä pojat puetaan kirkkaisiin väreihin ja kukkiin sekä meikataan. Tavoitteena on imitoida prinssi Siddharthaa nuorena, ennen kuin hänestä tuli Buddha.

The Sauna Odyssey-sarjan kuvat on kehitetty Polaroid-filmiltä saunan kiukaalla tai sen vieressä. Filmillä näkyi paikkoja ”rauhan saarina” tunnetulta Ahvenanmaalta, jossa kuvaaja lapsuudenystäviensä kanssa teini-ikäisinä osallistuivat maalaisten ja kaupunkilaisten välisiin konflikteihin ja kamppailuihin. Bamberg kuvasi saunassa filmille tapahtuneen muutoksen. Alkuperäisen filmin tuhosta syntynyt uusi valokuva esittelee samanaikaisesti sekä mennyttä että nykyhetkeä. Sauna on perinteisesti ollut paikka, jossa on ratkaistu konflikteja, rakennettu rauhaa ja synnytysten kautta luotu jotakin uutta.

Card Board Mountain -sarjan tarkoitus oli luoda keskustelua menneisyyden, nykyisyyden ja kuvia ympäröivän maiseman välille. Installaatiot olivat olemassa vain hetken, kunnes ne korjattiin pois.

Re-animator -valokuvasarjassa kuolleiden esineiden ”henkiin herättäminen” pohjautuu kauhuelokuvien maailmaan.

The Young Boy and the Sea -sarjassa kadonneiden ja unohdettujen venemoottoreiden tuntemattomat kohtalot saivat kuvaajan muistelemaan Hemingwayn romaania Vanha mies ja meri, jossa mikään ei ole mahdotonta, jos vain unelmat ja toivo säilyvät.

Wrestlers -sarjaa varten Bamberg on kuvannut turkkilaisia öljypainijoita, ja Sauna Sessions -valokuvasarja on kuvattu julkisten saunojen pukuhuoneissa Venäjällä, Ukrainassa ja Suomessa.

Kenneth Bambergin Voipaalan näyttely “Kings and Other Things” on saanut Museovirastolta valtionavustusta.

Viimeksi muokannut: Kress Hanna